lauantai 25. elokuuta 2012

Puhetilaisuus Mustan kanin kololla ke 29.8.

Occupy the Future: Luokkataistelu USA:ssa ja IWW:n paluu

Vuonna 2007 alkanut globaali talouskriisi on pahentanut työläisten tilannetta ympäri maailmaa, heikentäen varsinkin ennestään köyhien ja epävarmuudessa elävien asemaa. Kasvavan hyväksikäytön ja köyhyyden lomasta on kuitenkin puhjennut uusia ihmisten vapautumiseen  pyrkiviä kamppailuja, joilla kaikilla on omat mahdollisuutensa ja rajoituksensa. Yhdysvaltalainen ay-aktiivi Erik Forman kertoo kokemuksistaan legendaarisen IWW-ammattiliiton 
(Industrial Workers of the World) jälleenrakentamisesta Starbucks-ketjussa ja Yhdysvaltojen pikaruokateollisuudessa. Forman on osallistunut ruohonjuuritason ay-toimintaan Wisconsinissa sekä Occupy-liikkeeseen. Hän käsittelee puheessaan kaikkien näiden liikkeiden roolia työväenluokan vapautumisessa. 

Tarjolla kahvia, teetä ja vegaanisia herkkuja. 

Ke 29.8. klo 18 Antikvariaatti ja infoshop Mustan kanin kolo Hämeentie 28 (Väinö Tannerin kenttää vastapäätä)